
Luin Pekka Himangan kirjan Hautomo. Kirja oli painettu paperille ihan oikeassa kirjapainossa ja Suomessa vuonna 1997 Sitran 30-vuotisjuhlaan.
Kivikirveet rules.

Aikoinaan yritin Pekan kirjan lukea, mutta se tuntui raskaalta, joten jätin sen kesken. Vuosikymmenten kypsyttelyn jälkeen rohkaistuin ja luin sen. Pekka käsitteli kirjassaan työn tulevaisuutta. Hän kertoi mm. Platonin Utopiasta, jossa ihmisen ihannetila on, ettei hän tekisi työtä lainkaan vaan vietettäisi aikaansa muiden kanssa filosofoiden ja elämää ihmetellen. Tosin orjat tekisivät työt, meidän aikanamme koneet ajavat osin saman asiaa ja pian tekoäly. Työttömyys ei kuitenkaan liene ihmiselle ihannetila. Laskut pitää maksaa.

Pekka kirjoitti kivikirveestä, joka oli aikoinaan työläs valmistaa, sitä se varmaan olisi tänäänkin. Kaikki käsityö niin rakentamisen kuin palvelujen tuottamisen suhteen on Suomessa liian kallista. Australiassa asuvien yir-yorontien kulttuurin keskeinen osa oli kivikirveiden valmistus ja kauppaaminen. Kivikirveiden tekeminen oli hankalaa ja hidasta, kauppaa jouduttiin käymään jopa 700 kilometrin päässä heimon asuinalueelta. Harvinaiset kivikirveet olivat heimon vanhemman miehen symboli, se oli sukupuoleen ja ikään liittyvän aseman ulkoinen tunnus. Kivikirveisiin ja niiden kauppaan liittyi seremoniallisia kohtaamisia vieraiden yhteisöjen kanssa. Kirveet olivat klaanin vallan merkkejä ja niihin liitettiin syntymyyttejä, kulttuurin kosmologiaa.
Lähetyssaarnaajat iskevät.

1930-luvulla lähetyssaarnaajat aloittivat teräskirveiden lahjoitukset yhteisölle. Se muutti Yir-yoronti heimon kulttuurin. Nyt kirveitä oli kaikkialla. Kaupankäynnin tuomat suhteet ja yhteydet kumppaneihin hiipuivat ja lopulta katosivat. Kirves ei ollut enää vallan ja aseman symboli. Teräskirveet toivat uusia mahdollisuuksia hankkia parempaa aineellista hyvinvointia. No, mitä heimo siten teki tällaisessa muutospaskamyrskyssä, haettiinko enemmän aineellista hyvinvointia? Ei haettu, heimo käytti kivikirveiden tekemisestä säästyneen ajan nukkumiseen ja…
Vuittonin akan poika.
Kivikirveen tarina kolahti. Siis ihan mieletöntä kun tarkemmin miettii kirveen vaikutusta heimon muuttuneeseen arkeen. Käsilaukku on aika lähellä kivikirvestä. Naiset tunnistavat Vuittonin ja sen hinnan. Jos kannat 1500 – 100.000 euron käsilaukkua niin laukku symbolisoi kuin ohimennen jotain merkityksellistä, jotain kosmista mytologiaa. Se erottaa sinut joukosta ja suo hyväksynnän Vuitton -heimoltasi. Kun Vuitton kohtaa Vuittonin, niin vähintään hyväksyvä hymy, saati luonteva tutustuminen on paikallaan.
Olkapäät taakse, suu kiinni ja pidemmät askeleet.
Aikoinaan kivikirves toi omistajalleen itsevarmuutta, tänään erilaisilla brändeillä tavoitellaan samaa. Mulla on Jaguar kello (olen Jagge -fani) ja saan ällistyttävää voimaa kellosta, pystyn kohtaamaan haasteet hyvässä asennossa, suu kiinni ja pitkin askelin. Jaguar -kelloni on edullinen mutta siitä huolimatta merkityksellinen mulle. Jännää, että nostin hinnan esiin, ei kai sillä pitäisi mitään merkitystä olla.
”Hyvä ryhti – suu kiinni – pitkät askeleet” -toiminta-ajatus ilmeni ruotsalaisessa keskusteluohjelmassa, jossa seniorit puhuivat vanhenemisesta ja vanhuudesta, uudesta elämänvaiheestaan, jossa luopumisista tulee osa elämää. Se voi tuntua meistä nuoremmista rankalta, mutta ainakin keskustelijoiden mielestä elämänkokemus, ymmärrys ja asenteet tekevät siitä eräänlaisen seikkailun. Jos sen niin haluaa nähdä.
Nähdessään kuvansa mainosikkunan heijastuksesta, tyylikäs vanhempi rouva, sanoi kyseissä ohjelmassa, että mikäs vanha rouva se siinä onkaan. Katselleensa itseään ulkopuolisin silmin hän otti hyvän ryhdin, sulki suunsa ja lähti eteenpäin pidemmin askelin.
Mietin Yir-heimoa, en niinkään heidän kivi- tai teräskirveitään vaan sitä, etteivät he täyttäneet lisääntynyttä vapaa-aikaansa, jonkin uuden Vuittonin laukun hankkimiseen. He arvostivat yhteistä aikaa perheidensä kanssa ja erityisesti kunnon uneja. Olisko minulla heistä jotain opittavaa? Joka tapauksessa parannan ryhtiäni, laitan suuni kiinni ja kävelen pidemmin askelin.
Harri Nieminen

















