Perheessämme on paljon juhlia. Vuosittain ovat kahdeksat synttärit ja äitien- ja iskänpäivät. Sitten päälle kertaluonteiset partyt: kuudet ristijäiset ja ripit, koulun juhlia ja erilaisia päättäjäisiä aimo määrä. Viidet YO-juhlat, kuudet valmistujaiset, kahdet viiskymppispartyt, kahdet isot kolmikymppiset. Erikseen sitten ystävien ja sukulaisten vastaavat kemut. Näistä juhlista voisin kirjoittaa oppaan ”10 vinkkiä kuinka onnistut juhlissa” tai ”10 vinkkiä kuinka varmasti mokaat juhlissa”.
Miten vaimoni on kestänyt minua?
Jostain syystä löydän itseni juhlapäivänä saunasta. Saunomista on kiihdyttänyt Harvian HetiValmis -kiuas, kun se on heti valmis. ”Viime hetken saunominen” on vaimostani jonkinlaista hulluutta. Tai sitten rupean tekemään jotain mitä muuten en tee, vaikkapa siivomaan autotallia tai kaappia ennen kuin vieraat saapuvat.
Taisin ylittää jonkunlaisen rajapyykin, kun ryhdyin tekemään koivupölkyistä penkkiä terassille. Vaimoni ei suuttunut vaan katsoi minua ymmärtäväisesti sanoen, että sun kannattaa jutella jonkun kanssa. – Miten vaimoni on kestänyt minua? Olen viime hetken saunomisen tai muun tilanteeseen sopimattoman tekemisen lisäksi kova poika sotkemaan. Tavaraa tuntuu jäävän sinne missä mies on vaeltanut ajatuksissaan. No Pia ei enää siivoa jälkiäni, eikä silitä paitojani, eikä kuori perunoitani. Olen pakostankin miehistynyt näissä asioissa. Kuitenkin kuoriessani perunoita perunamuussiin, niin huomaan odottavani ainakin alitajuntaisesti vaimoltani erityistä huomiota ja kiitosta. Onhan se vähän kuin sankarteko. Näissä tilanteissa olen herännyt ymmärtämään, kuinka paljosta saan vaimolleni olla kiitollinen. En todellakaan ole aina muistanut häntä kiittää.
Silmät punaisena, hiukset märkinä vain pyyheliina ympärilläni, olen vastaanottanut vieraita. No taidan vähän liioitella, en aina sauno aikataulujani pieleen, onnistun siinä muutenkin, sillä toimintamallini on ”Viime hetken tekeminen”. Olen tai luulen olevani tehokas, siksi käytän luppoajan johonkin tärkeään tekemiseen. Lopputuloksena on useimmiten kesken jäänyt juttu ja yllättävästi jostain ilmestynyt kiire.
Muutama vinkki mitä ehdottomasti ei kannata tehdä.
On aiheita, joita jo yleissivistys kehoittaa välttämään tai ainakin väistelemään, mutta on vielä aiheita, joissa kaivat itsellesi valtavaa kuoppaa, jos erehdyt keskustelemaan miesten ja naisten rooleista yms. naisten kanssa. Juhlissa naiset automaattisesti kokoontuvat mielenkiintoisen aiheen ympärille, sehän on selvä. Keskustelu alkaa leppoisasti ja selvästi halutaan kuulla miehen ajatuksia, mutta se on vain houkuttelua jäälle. Pian jää natisee allasi eikä vain natise vaan selviytyminen ja ulospääsy tilanteesta on lähes mahdotonta. Jos etsit katseellasi veljien apua, on se turhaa, olet yksin, ilmeet kertovat sinulle sanomattoman viestin, seiniin tarttuneen hiljaisen viestin – olet tyhmä, niitä nyt mitä olet kylvänyt, älä sotke meitä soppaasi. Vaikka sitten olisin oikeassa varmistettuna Googlesta, niin äänensävyni on saattanut olla väärä. Vähintäänkin asenteeni on väärä, ja tottahan se on, olen lähtenyt aivan väärään sarjaan, väärään paikkaan ja väärään aiheeseen. Peli on pelattu jo etukäteen.
Heräämisiä.
Heräämisiä ”Awakenings” on loistava amerikkalainen elokuva. Se ilmestyi 1990 ja perustuu Oliver Sackisin samannimiseen kirjaan. Sacks oli neurologian professori, joka antoi katatonisille potilailleen L-Dopaa ja siitä seuranneet potilaiden reaktiot hämmästyttivät häntä. Potilaat heräsivät jähmettyneisyyden tilasta ja saivat elinvoimansa takaisin, kunnes aineen tehon vähentyessä, he palasivat jäykkyyden tilaan.
Olen kokenut heräämisiä kotona. Pystynyt katsomaan itseäni toisen silmin. Näkymä ei aina ole ollut kiva, ja olen pyytänyt vaimoltani anteeksi asioita, joita nyt vuosien ja vuosien jälkeen näen eritavalla, kun niitä eteeni ilmestyy. L-Dopa on alkanut vaikuttamaan, uskon sen vaikuttavan tästä eteenpäinkin. Jostain syystä minun on pitänyt sanoa se ”viimeinen sana” tai mikromanakeerata asioissa, joihin mielipidettäni ei todellakaan tarvita. Väittelyn voittaminen tai oman mielipiteen puolustaminen aiheuttaa minussa selkäydinreaktion ja verbaalisena kaverina olen sanonut jotain, mikä loukkaa toista. Näitä reaktioita on edelleen, onneksi harvemmin, ja onneksi olen niihin herännyt. Tuntuu vapauttavalta pyytää armoa ja saada sitä.
Katselen vaimoani toisin silmin.
Katselen vaimoani ja useasti näen hänet ihan muuna kuin äitinä tai vaimona. Oon tietoisesti harjoitellut asiaa. Jotta näkee toisen, on pysähdyttävä ja annettava tunteiden nousta pintaan, niitä löytyy muistojen repusta. Näen aikuisen, itsenäisen ja omanarvon tuntevan naisen, joka on jakanut elämänsä ja sielunsa kanssani. Olen etuoikeutettu ja kiitollinen. Toivon, että Pia näkee myös minut ohi kampaamattomien hiusten, collagehousujen, pipon, tuulipuvun takin ja muovipussin kädessäni.
Ihanaa kun joku välittää.
Päästäänkin pukeutumiseen. – Et ainakaan noissa vaatteissa lähe tai jos lähet, minä en lähe. – Etkö sä vois joksus vähän pukeutua. – Puserohan on likainen, tossahan näkyy sun viikon ruokalista. Hahahaha ihanaa, kun joku välittää.
Huomasin taannoin eräänä päivänä, että vaimoni ostaa mun vaatteet. Mitä minulle on tapahtunut, miehelle, jolle kraka, pikkutakki, huivi, kiiltonahka kengät olivat arkista totta? Olen ryhdistäytynyt, mutta luolamies nousee välillä esiin ja pakottaa pukeutumaan karhuntaljaan, erikoiseen päähineeseen ja kenkiin, jotka olisi aikaa sitten pitänyt heittää roskiin.
Voima on sinussa vahva , nuori Padwan -sanoihin on hyvä lopetella, kaikki me tarvitsemme voimia ihanaan arkeen -nuoret ja entiset nuoret.
Harri Nieminen
- Kirjoittaja on kuuden aikuisen lapsen isä, joka aika usein pohtii isänä ja miehenä olemisen ihmeellisyyttä ja onnea.
Harri Nieminen 
Jätä kommentti