Harri Nieminen

Avainsana: Kohtaaminen

  • Hyvä kamppis: herättävät sloganit, Trubadurix, vaiennut  kurttu sekä kunnon pakkanen.

    Periaatteessa kaiken onnistumisen takana on suunnitelma. Hyvälläkin suunnitelmalla voit epäonnistua ja huonolla onnistua. Kun riittävästi siis liikaa varmistelet, niin joissain kohdassa shit happens.  Jos itse et asioita sotke, viimeistään sen tekevät esiintyjät. Viva Zapata.

    Prinsessa

    Hyvä, eikun loistava suunnitelma.

    Suunnittelimme kampanjan, palvelun lanseeramisen, erittäin hyvin, jos sitä punnitaan asiaan liittyvillä panostuksilla ja ajalla, jonka siihen käytimme.  Otimme mukaan mainostoimiston ja viestinnän osaajan sekä yrityksemme terävimmän kärjen. Avot, homma lähti käyntiin railakkaan innostuneesti.

    Esite

    Kunnon sloganit peliin.

    Olimme ylpeitä uudesta painokoneestamme ja sloganista ” entistä nopeammin, entistä paremmin, entistä edullisemmin”. Painomieshän muistaa aina laittaa mainoksiin rakkaimpansa kuvan eli kuvan painokoneesta. Kamppikseen liittyi esitteitä, mainoksia, suoramarkkinointia, sekä huipentumana erottuva teema ”Ranskalainen ilta”, joka syrjäytti vuoden aikaan liittyvät glögijuhlat.

    Tilaisuuden porkkana oli Pariisin matkan arvonta. Puffasimme kuulumisia ja saimme palstatilaa paikallisesta mediasta. Kohderyhmänä olivat uudet, tarkkaan valitut asiakkaat, toki muutama ”aina kutsuttava” VIP asiakaskin oli messissä ilmaisen viinin ja sirkushuvien perässä.

    Boksi

    Herätä kiinnostus.

    Mainostoimisto suunnitteli mahtavan, erilaisen ja todella kalliin kutsukortin, joka sai boksin muodon. Upeasti painettu pakkaus mahtui postiluukusta, oivan ja kaiken huomioivan suunnitelman mukaisesti. Sisällä oli kutsukirje, kuivakeittopussi ranskalaista laatua, ruokaohjetta, Pariisin matkan hehkutusta ja kaikki painatukset Effel-tornia myöten. Magnifique !

    Miksi kukaan ei soita?

    Ilmoittautuminen pyydettiin puhelimitse. Viimeisen ilmoittautumispäivän koittaessa ihmetystäni herätti vähäinen osanotto, kunnes huomasin puhelinnumeron olleen väärän, yhden numeron heitto on merkittävä. Äkkiä korjaussarja päälle, kirjeet kutsutuille ja soittorumpa käyntiin. Soittaminen oli hyvä juttu, joka olisi pitänyt kuulua hyvään ”suunnitelmaan”. Niin ja muistuskirje unohtui.

    Tarkista viimeinen käyttöpäivä.

    Pariisin matka kiinnosti, saimme kun saimme tavoitteiden mukaisen ”bullin”, kunnes puhelin soi.  Keiton viimeinen käyttöpäivä oli umpeutunut aikaa sitten. Jep, jep tottakai, sillähän erottuu. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Ainoastaan toivoin, etteivät asiakkaat huomaisi kömmähdystä. Sinällään keitto oli syötävää – testasin sen.

    Tarkista, että ulko-ovi on auki.

    H-hetki koitti ja ulkona paukkui pakkanen, sellainen ennen ilmaston lämpenemistä ollut kova pakkanen. Ihmisiä ei näy missään, kunnes kuulimme ulkoa mölinää. Yrityksen alaovi oli lukossa ja jonot oven takana pitkät. En muistanut, että teollisuustalon ulko-ovet suljetaan joka ilta klo 17. Tuohon aikaan harvalla oli kännyköitä, joten kutsuvieraat palelivat kiltisti ulkona. No, hyvää kannattaa odottaa, Olihan Ranskalainen ilta alkamassa.

    Mitä se sanoo?

    Alkucoctailin ja rupattelun jälkeen siirryimme ”Prinsessan” luo, joka oli Heidelbergin 4-väri M-offset. Suunnittelimme, että kone pyörii ja painaa näyttävää työtä, samalla kun sitä esitellään. Koneen pauhun alta joku saattoi jopa kuulla puheen. Harvat.

    Tutustumista taloon vauhditettiin Martti Leinon suunnittelemalla ”Painovirhe Paholainen” -tarralla. Vieraat saivat etsiä tuotantotiloista ”Painovirheitä”, tarran löytänyt (irrotettava liima huomioitu suunnittelussa) sai löytöpalkkiona Painovirhe Paholaisen etiketillä varustetun pullon ”ranskalaista” viiniä, joka itseasiassa oli vanha kunnon vanhaa Aperiittaa, suomalaisen viiniteollisuuden ja tinureiden tähtituote. Viini sai aikoinaan hyvät arvosanat ranskalaisilta viinin asiantuntijoilta. Ymmärtääkseni Ranskasta Aperiitakin tuli. Se oli myös helppo sanoa viinkaupan tiskillä.

    Varmista soittajan kunto.

    Siirryimme juhlasaliin, yrityksen ruokalaan, joka oli koristeltu ranskalaisittain. PaaliBaari avattiin kera ”Painovirhe Paholaisviinin” ja iltapalan. Taustamusiikiksi yrityksen toimitusjohtaja Erkki Keiskoski oli palkannut hanuristin, jonka kurtussa soi ja näkyi eletyn elämän rosot. Jossain vaiheessa iltaa, aika varhaisessa vaiheessa, soitosta, saati hanuristin puheesta, ei saanut selvää. Lopulta taiteilija tippui tuoliltaan. Tätä suunnitelmamme ei osannut ottaa huomioon. Ihmettely selkeni, kun nurkan takaa löytyi tyhjä Paholaisviini puteli. Todellakin nimensä mukaista ainetta, soittaja saatettiin pehkuihin saunatiloihimme.

    Erotu, erilaistu, käytä Trubadurixia.

    Markkinoinnissa puhutaan erottumisesta. Tuoreena markkinointipäällikkönä halusin erottua ja toimia eri tavalla. Tilasin iltaamme kanteleen soittajan. What!!? En vieläkään tajua sitä, miksi niin tein?

    Vaka vanha Väinämöinen soitti ymmärtääkseni taitavasti, mutta soitto sen kun jatkui ja jatkui. Ajatushan oli, että kannelmusiikki soisi taustalla. Olisi kannattanut etukäteen tutustua alan musiikkiin. En tiedä oletteko kanneltaidetta kuunnelleet, se on ihan ok, mutta parin kolmen biisin jälkeen alkoi puuduttamaan, ja kanteleen kielen terävyys tunkeutui syvälle aivokoppaan.

    Asterixissahan oli myös samanlainen, armoitettu kanneltaiteilija Trubadurix. ”Harri, maksamme mitä vain, kunhan saat tuon soiton loppumaan” pyysivät asiakkaat.  Herra Väinämöinen oli kuitenkin vauhdissa ja kannel sai kyytiä, miehellä oli flow päällä ja kerran kun estraadille oli päässyt, niin siitähän oli saatava kaikki irti. Muutama hyvä biisi olisi ollut vielä tarjolla – sanoi Väinämöinen, mutta jouduin vahvasti vetoamaan illan ohjelma muutokseen kera anteeksipyyntöjen ja sain kun sainkin kanteleen vaikenemaan. Hanurihan oli vaiennut jo alkuillasta.

    Shampanja toimii, vai toimiiko?

    Ilta huipentui Pariisin matkan arvontaan, sehän oli suunniteltu tuomaan väkeä ja pitämään väen paikalla loppuun asti. Näin kävi.  Arpaonni suosi onnekasta. Uskoin, että orastava yhteistyömme on taputeltu voittajan kanssa. Keväisessä Pariisissa odotti kylmä Shampanja 5 tähden hotellissa. Sovimme pienestä raportista kera kuvan jälkimarkkinointiamme varten. No emme saaneet. Emmekä myöhemmin onnistuneet myymään yhden yhtä painotyötä hänelle.  Aina ei natsaa, sellaistahan se kaupankäynti on.

    Ilta loppui ja poistuessaan jokainen sai omalla nimellään marmoripaperille painetut muistilehtiöt. Ne ketkä eivät päässeet paikalle saivat myös. Lähetimme tapahtumasta kaikklle kutsutuille kivan kuvakollaasin ja jatkoimme suoramarkkinointia suunnitelman mukaisesti. Nyt natsasi.

    Se taisi onnistua sittenkin.

    Puhalsin pitkään kun ilta loppui. Kaikesta huolimatta tai sen takia, investointi ja kamppis toivat meille piristysruiskeen, ja vahvisti uskoamme että lisäsi energiaa. ”Kyllä tämä tästä jotenkin…” viesti muuttui ”Mehän hoidetaan tää homma” tyyliseksi tekemiseksi. Uskon illan ja kamppiksen merkinneen meille järjestäjille paljon, olimme puuhanneet yhteen hiileen ja oppineet toisistamme uutta. Tätä suunnitelma ei osanut ottaa huomioon.

    Epilogi: Vuosia myöhemmin tapasin illassa olleen yritysjohdon kouluttajan, hän kertoi koulutuksissaan käyttäneensä kutsuboksiamme loistavana esimerkkinä hyvin suunnitellusta ja erilaisesta kampanjasta.

    Harri Nieminen

    Kirjoittaja on kokenut B-2-B ammattilainen, joka on suuntautumassa myynnin ja markkinoinnin erityistehtäviin mm. hanuristin herättelijänä, sparraajana (ilman hanskoja) ja höpöttelijänä sekä hyvien ja huonojen suunnitelmien tekijänä.

  • Opetusneuvos, siivooja, toimitusjohtaja, sissi, toimittaja ja tytär.

    Ihmisen kohtaaminen on jännä juttu ja ainutlaatuinen kokemus. Joskus vasta vuosien takaa hokaa kuinka mahtavia tyyppejä tunteekaan. Tässä muutama sellainen, heitä kaikkia yhdistää herkkyys toista ihmistä kohtaan ilman titteleitä.

    Opetusneuvos

    Painomme toimi yrityskeskuksessa, jonka käytävälle olin teippaamassa mainosjulistetta. ”Moi Harri”, käännyin ja Salmisen Hannuhan siinä kysyi mitä kuuluu? Hannu kehui julistetta, samalla kysyen onko kauppa käynyt. Juttelimme tovin ja kohta mies viiletti takinhelmat liehuen eteenpäin. Tuo kohtaaminen oli minulle merkityksellinen, mietin miksi. Eihän tuossa sinällään mitään ollut.

    Hannu nosti minut vertaisekseen ja puhui samaa kieltä.

    Hannu oli johtaja, nyt eläkkeellä oleva opetusneuvos, hän ei pelkästään näyttänyt tai kuulostanut johtajalta vaan oli sitä – hän oli kiinnostunut ihmisestä. Hannu oli ennen opetusalan uraansa arvostettu tekijä liike-elämässä. Hän nosti minut vertaisekseen ja puhui samaa kieltä. Hannu hymyili iloisesti ja vaikutti aidosti kiinnostuneen minusta ja tekemisistäni. Sain virtaa tapaamisesta. Aikamoista vuorovaikutusta pienessä hetkessä.

    Siivooja

    Äiti opetti nuo maagiset sanat; kiitos ja anteeksi sekä ihmisten tervehtimisen.

    Karjalaistaustainen äitini arvosti ihmisiä paljolti heidän käytöksensä pohjalta. Äiti opetti nuo maagiset sanat; kiitos ja anteeksi sekä ihmisten tervehtimisen. Niistä ei tingitty. Olen jakanut viestikapulaa lapsilleni. Juttelin usein äidin kanssa ihmisten käyttäytymisestä, myös omista asenteistamme. Kyselin hänen kokemuksistaan, siivoojahan tapaa koko organisaation kirjon. Äiti kertoi, etteivät kaikki tervehdi häntä. Joskus keskijohdon pikkutärkeilijät eivät ”nähneet” siivoojaa ja äidille tuli tunne, ettei häntä ole olemassa. Toisaalta ”isot pomot” tervehtivät ja tilanteen mukaan vaihtoivat muutaman sanasen, nuo tervehdykset pelastivat päivän. Siivoojia on hyvä jututtaa, hehän näkevät paljon sellaista mitä emme normaalisti näe.

    Toimitusjohtaja

    ”Minulla oli tapana työpäivän jälkeen kierrellä painossa ja kysellä iltavuoron väeltä kuulumisia. Nuo keskustelut tai jo tervehdykset antoivat hyvän mielen ja väristyksiä, että kyllä tästä selvitään.”

    ”Vaikka matkan varrella tuli tehtyä isoja hankintoja ja päätöksiä, niin kaikista lämpöisimmät muistot liittyvät tilanteisiin oman työpäivän jälkeen” -kertoi taannoisen Gummerus Kirjapainon toimitusjohtaja Asko Liippala. ”Minulla oli tapana työpäivän jälkeen kierrellä painossa ja kysellä väeltä kuulumisia. Nuo keskustelut tai jo tervehdykset antoivat hyvän mielen ja väristyksiä, että kyllä tästä selvitään. Aistin, että tunne oli molemminpuolinen.”

    Sissi

    Pena oli sodankäynyt rotaatiopainaja. Lehtirotaation alasajon jälkeen hän ei saanut potkuja vaan jatkoi yleismies Jantusena. Mies arvosti työtään ja asemaansa yhteisössä. Pena ei valittanut, ainoastaan sotamuistot ja erityisesti ”kuoleman kukkula” sai vanhan sissin joskus korottamaan ääntään. ”Perkele, se oli sairasta touhua, kavereitani kuoli paljon”. Mies, joka ei kiroile eikä korota ääntään, olikin yhtäkkiä vallan jotain muuta. Pena hoiti kaikki tehtävät, jotka hänelle annettiin, pienet ja suuret. Asenne, jossa kaikki työ on tekemisen arvoista, on kunnioitettavaa.

    Pena antoi mallin, jossa hommat hoidetaan eikä turhasta valiteta. Hän sai arvostusta työlleen, arvostamalla omaa työtään.

    Tänään Pena olisi nanosekunnissa työttömänä tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Firmamme ja sen toimitusjohtajan Erkki Keiskosken arvoihin kuului muistaa mitä työntekijä oli talon eteen tehnyt ja jos ei nyt maksimaalista tulosta hänestä saadakaan irti, niin jotain aina keksitään.  Pienen käyttökatteen korjaaminen hoidettiin toisin. Pena antoi mallin, jossa hommat hoidetaan eikä turhasta valiteta. Hän sai arvostusta työlleen, arvostamalla omaa työtään. Suuri mies, suuri sielu ja lämmin hymy.

    Toimittaja

    Kari ei muuten luokitellut taidetta, eikä laittanut sitä siiloihin. – ”Jos sä pidät jostain, niin se riittää.”

    Kohtasin Peipon Karin erilaisissa työprokkiksissa.  Oli hankkeita mm.  Miljoonapeli, painettiin lehtiä ja mietittiin siinä ohessa maailman menoa. Kari oli Ylen ex-toimittaja, joka jatkoi työtään K-S:n Tiedonvälityksessä. Miehen ääni oli kerrassaan mahtava. Opin häneltä taiteesta ja kulttuurista paljon. Kari ei muuten luokitellut taidetta, eikä laittanut sitä siiloihin. – ”Jos sä pidät siitä, niin se riittää” vastasi mies, kun kysyin, mikä on hyvää taidekulttuuria. Kari oli aikaansa edellä, koska seurasi aikaansa, että huomisen signaaleja. Hän arvosti toista ihmistä, se huokui hänen olemuksestaan, sanoistaan. Luottamuksen rakentaminen oli lähtökohtana Karin projekteille, hän ymmärsi sen merkityksen, mikäli haluaa saada tuloksia aikaan.

    Kari perehdytti meidät taustoihin siitä mitä oltiin tekemässä ja miksi. Mihin pyrittiin.  Kun paska on housussa, putsataan se ja mietitään sitten mitä voidaan tehdä ja miten jatkossa toimitaan paremmin, oli Karin filosofia mokien sattuessa. Rauhallinen, Zen -tyylinen suhtautuminen ongelmiin teki minuun, hätähousuun, vaikutuksen.  Koskaan ei metsästetty syyllisiä. Säännöllisesti hän kertoi kuulumiset, vaikka työprojekteja ei ollut käynnissä. Häntä kiinnosti myös mitä minulle ja perheelleni kuuluu. Saadessani Karilta onnittelusähkeen esikoiseni syntymästä, tiesin löytäneeni ystävän. Suuri viestinnän mestari ja elämän opettaja. Ihmisen ymmärtäjä ilman titteleitä. Niin ja kun Karin duuni tuli tuotantoon, se sai tekijöiltään ensiluokkaisen toteutuksen laadullisesti ja aikataulullisesti. Usein työn jälkeen ilmestyi tuoretta vehnästä pöytään kiitoskirjeineen.

    Tyttäreni

    Esikoistyttäreni on kehitysvammainen. Erityisyyttä ei sinällään ole tarve nostaa esiin, mutta se oli lähtökohtana moneen, moneen hienoon asiaan, uuteen malliin eloa elää, uusiin ihaniin elämänmittaisiin ystävyyksiin. Rosanna ei osaa puhua, se on vain yksi piirre hänen persoonassaan, mutta hän on erinomainen tunteiden tulkki ja saa asiansa selvitettyä muilla tavoin.

    Erityisyys , erilaisuus, tarjoaa alustaa avoimuudelle, ymmärrykselle mutta joskus myös haavoittumiselle.

    Ihmisen erilaisuus tuo oman mausteensa elämään. Erityisyys tarjoaa alustaa avoimuudelle, ymmärrykselle mutta myös haavoittumiselle. Edelleen näen ylituijotuksia, jotka aikoinaan satuttivat, mutta eivät enää. Päinvastoin. Huomaan parantavani ryhtiä kohdatakseni nuo katseet. Usein ne ovat inhimillistä uteliaisuutta. Toisaalta ei kukaan hyvin käyttäytyvä ”töllää” toista.

    Tyttäreni ei valita, hän on tyytyväinen elämäänsä ja jakaa sitä kautta minulle ja perheelleni onnellisuuden siemeniä. Rosa tekee todeksi syvän tervehdyksen ”Näen sinut”.  Rosan kautta olen saanut tutustua muihin erityisiin ihmisiin ja väitän, että he ovat todellisia vuorovaikutuksen mestareita.

    Harri Nieminen,

    Kirjoittaja on toiminut yli kolme vuosikymmentä kehitysvammaisten oikeuksia ajavissa järjestöissä ja neljä vuosikymmentä asiakkaiden kanssa samassa hiekkalaatikossa. Leikki jatkukoon.