Avainsana: oppiminen

  • Vanhan liiton painomiehestä uuden ajan social selling markkinoijaksi.

    Huhtikuu 2020, työt loppuivat mieheltä ja vähentyivät merkittävästi yritykseltä. Tuli kaivattu breikki ja pysähtyminen, tosin ei toivotulla tavalla. Tuli hetki katsoa peiliin ja pohtia, mitä jäbä oikein meinaa. Tuli aikaa pohtia myös yrityksemme meininkiä.

    Lomautuksen aloitin tutustumalla syvemmin alkoholiin ja sen monimuotoisuuteen ihmistunteiden tulkkina.  –  En suosittele. Sitten remontteja ja tekemättä jäänneitä tekoja. – Suosittelen. Äitimuorini luona kerkesin käymään usean kerran viikossa ja rauhassa juttelemassa asioista, jotka dementoituvan ihmisen mielestä katoavat kuin maisema aamu-usvan noustessa.

    Sitten tuli fiilis aloittaa opiskelut ja päivittää osaamista. Opiskelin Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa yhteiskehittämistä, osallistavaa johtamista, palvelumuotoilua ja -ajattelua, fasilitointia, tekoälyä, social sellingia ja tietojohtamista. Ja tottakai digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia. Siis kaikkea sellaista mikä ei ole kuulunut yrityskulttuuriimme tai edes sanastooni, saati toimintoihini. Järkytyin oikeasti, kuinka paljon olinkaan tippunut kehityksen kyydistä ja samalla ahmin uutta tietoa.

    Allekirjoitan elinikäisen opiskelun/oppimisen, aikuisopiskelun, osana muutosta ja työelämän arkea. Huomasin, että on eri juttu opiskella työnohessa kuin keskittyä vain opintoihin. Opettelin siis käyttämään digiohjelmia, somea, whiteboardeja, Misoa, Canvaa, Googlen mahdollisuuksia, ja paljon muuta. Tuli uusia ajattelumalleja ja erityisesti konkreettisia työkaluja kehittää ja arvioida asiakkaan ja yrityksen tekemistä. Ennen kaikkea omaa tekemistä. Työn ohessa opiskelu on erittäin bueno, kun työnantaja ymmärtää antaa oppimiselle edellytykset.

    • Olen muuten ihmetellyt mikseivät yritykset hyödynnä kurssitettujen työntekijöidensä oppeja?

    Vähintään aito kiinnostus kokemuksista on tärkeää vaikka jo ihan opiskelijan motiivin kannalta.

    • Tuntui häkellyttävältä hiffata, kuinka paskoissa palavereissa olenkaan ollut ja itte sitä lisää lapioimassa.

    Huomasin omaavani Tohtoritasoisen kokemuksen näennäiskehittämisestä eli palavereista ja projekteista, joita ei viedä loppuun asti.  Näennäiskehittäminen vie yrityksen kehittämiseltä mattoa alta ja vaikuttaa yrityskulttuuriin negatiivisesti. ”Ei tästä kuitenkaan mitään tuu” kertoo, että näennäiskehittämisessä on onnistuttu.

    Ei hätää siskot ja veljet.

    Aloitetaan yhteiskehittäminen kera osaavan fasilitoinnin, vaikka sitten ostopalveluna, ja saadaan positiivista kehitystä aikaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta harjoittelu tekee mestarin. Yhteiskehittäminen asettaa erityisesti johdolle haasteita olla puuttumatta käskyin ja perinteisin ”viimeinen sana” konstein loppurupeamaan.

    Johto voi ja usein johdon pitääkin asettaa kysymys ja ongelma pöytään etukäteen soveltuvin rajauksin. Vaikkapa näin; Miten voimme alentaa matkakuluja 10 % seuraavan vuoden aikana? – Kertokaa miten se  mielestänne onnistuu?

    • Haasteena on johdon ja välijohdon asenteet vallanjakamisesta.

    Entä miltä maistuu arkinen sähköposti viesti samasta asiasta: Yrityksemme pitää tiputtaa matkakuluja! Vähentäkää turhia reissuja!  Yhteiskehittämisen pääviesti on ottaa väki mukaan pohtimaan heidän työhönsä liittyviä asioita ja tekemään niistä päätöksiä.

    Hybridiopiskelua ja oivalluksia.

    Opiskelu itsessään oli pääosin etäopiskelua Teamisin kautta, tosin hitusen hybridilläkin ajeltiin. Lukuisten erilaisten ohjelmien käyttö pani miettimään, kuinka sisällöntuottaminen on jalkautunut kuluttajille, meille kaikille. Tänään yksilöt itse vastaavat osaamisensa kehittämisestä. Kirjapainojen painoalustoja on tullut korvaamaan nopeimpia, reaaliaikaisia ja edullisempia tapoja viestiä että mainostaa. Mainoseurot jakaantuvat yhä useimmille toimijoille. Muuten, ennen painot opettivat, nyt asiakas opettaa tai paremmin asiakkaan ostokäyttäytyminen.

    • Tarvitaan asiakasymmärrystä, ymmärrystä asiakkaan liiketoiminnasta, asiakkaasta ja asiakkaan asiakkaasta.

    Graafinen ala, toki moni muukin ala, ei ole hiffannut mitä todellinen lisäarvon tuottaminen asiakkaalle tarkoittaa. Asiakasprofiloinnilla on merkitystä markkinointitoimenpiteiden suuntaamissa. Kaikessa toiminnassa tarvitaan asiakasymmärrystä, ymmärrystä asiakkaan liiketoiminnasta, asiakkaasta ja asiakkaan asiakkaasta.

    Hoiva-alalla palvelun laatu rakentuu lukuisten kohtaamisten vuorovaikutuksesta, aina kun hoitaja kohtaa asiakkaan, palvelun laatu punnitaan. Tämä tarkoittaa ja korostaa ammattitaitoisen ja oikealla asenteella toimivan työtekijän merkitystä.

    • Vuorovaikutustaidot kirivät ohi jopa johtamis- ja liiketoimintakokemuksen.

    Jos haluaa pysyä kelkassa mukana, tarvitaan osaavaa henkilökuntaa, mutta erityisesti tarvitaan ammattimaista johtamista, ymmärrystä toimintaympäristöstä sekä ihmisestä. Vuorovaikutustaidot kirivät ohi jopa johtamis- ja liiketoimintakokemuksen – sanoo eräs tutkimus.

    Lomautus loppui, mutta loppui myös työsuhde. Huomasin olevani henkisesti kaukana yrityksen toimintavoista ja johtamisesta. Niin kaukana, että fiilis katosi ja sitten energia, jota olisi tarvittu oppien jakamiseen ja istuttamiseen.

    Myynti- ja markkinointityö on muuttunut. Aiemmin ne olivat omissa siiloissaan, nyt saumattomasti kiinni toisissaan. Social selling ja ylipäätään digikeinoin rakennetut palvelu-, myynti- ja markkinointialustat ovat välttämättömiä kehityksessä. Vanhaa kunnon myyntihenkilöä tarvitaan, mutta erilaisin maustein. Tämän päivän myyjä on palvelumuotoilija, sisällöntuottaja ja paljon muuta.

    Kiitän opiskelun tuomaan ajattelua, joka auttoi minua tekemään muutoksen. Kiitän myös yritystäni useista oppimiskokemuksista ja -tilanteista.

    P.S. Kuvat ovat tekoälyn antamia, ei nyt parhaita, mutta menettelee.

    Harri Nieminen on graafisen alan asiantuntija, yli 40-vuoden rupeamalla. Hänellä on kokemusta myynnistä ja markkinoinnista markkinointijohtajana sekä muista rooleista omistajana ja palkollisena.