Ihmisen kohtaaminen on jännä juttu ja ainutlaatuinen kokemus. Joskus vasta vuosien takaa hokaa kuinka mahtavia tyyppejä tunteekaan. Tässä muutama sellainen, heitä kaikkia yhdistää herkkyys toista ihmistä kohtaan ilman titteleitä.
Opetusneuvos
Painomme toimi yrityskeskuksessa, jonka käytävälle olin teippaamassa mainosjulistetta. ”Moi Harri”, käännyin ja Salmisen Hannuhan siinä kysyi mitä kuuluu? Hannu kehui julistetta, samalla kysyen onko kauppa käynyt. Juttelimme tovin ja kohta mies viiletti takinhelmat liehuen eteenpäin. Tuo kohtaaminen oli minulle merkityksellinen, mietin miksi. Eihän tuossa sinällään mitään ollut.
Hannu nosti minut vertaisekseen ja puhui samaa kieltä.
Hannu oli johtaja, nyt eläkkeellä oleva opetusneuvos, hän ei pelkästään näyttänyt tai kuulostanut johtajalta vaan oli sitä – hän oli kiinnostunut ihmisestä. Hannu oli ennen opetusalan uraansa arvostettu tekijä liike-elämässä. Hän nosti minut vertaisekseen ja puhui samaa kieltä. Hannu hymyili iloisesti ja vaikutti aidosti kiinnostuneen minusta ja tekemisistäni. Sain virtaa tapaamisesta. Aikamoista vuorovaikutusta pienessä hetkessä.
Siivooja
Äiti opetti nuo maagiset sanat; kiitos ja anteeksi sekä ihmisten tervehtimisen.
Karjalaistaustainen äitini arvosti ihmisiä paljolti heidän käytöksensä pohjalta. Äiti opetti nuo maagiset sanat; kiitos ja anteeksi sekä ihmisten tervehtimisen. Niistä ei tingitty. Olen jakanut viestikapulaa lapsilleni. Juttelin usein äidin kanssa ihmisten käyttäytymisestä, myös omista asenteistamme. Kyselin hänen kokemuksistaan, siivoojahan tapaa koko organisaation kirjon. Äiti kertoi, etteivät kaikki tervehdi häntä. Joskus keskijohdon pikkutärkeilijät eivät ”nähneet” siivoojaa ja äidille tuli tunne, ettei häntä ole olemassa. Toisaalta ”isot pomot” tervehtivät ja tilanteen mukaan vaihtoivat muutaman sanasen, nuo tervehdykset pelastivat päivän. Siivoojia on hyvä jututtaa, hehän näkevät paljon sellaista mitä emme normaalisti näe.
Toimitusjohtaja
”Minulla oli tapana työpäivän jälkeen kierrellä painossa ja kysellä iltavuoron väeltä kuulumisia. Nuo keskustelut tai jo tervehdykset antoivat hyvän mielen ja väristyksiä, että kyllä tästä selvitään.”
”Vaikka matkan varrella tuli tehtyä isoja hankintoja ja päätöksiä, niin kaikista lämpöisimmät muistot liittyvät tilanteisiin oman työpäivän jälkeen” -kertoi taannoisen Gummerus Kirjapainon toimitusjohtaja Asko Liippala. ”Minulla oli tapana työpäivän jälkeen kierrellä painossa ja kysellä väeltä kuulumisia. Nuo keskustelut tai jo tervehdykset antoivat hyvän mielen ja väristyksiä, että kyllä tästä selvitään. Aistin, että tunne oli molemminpuolinen.”
Sissi
Pena oli sodankäynyt rotaatiopainaja. Lehtirotaation alasajon jälkeen hän ei saanut potkuja vaan jatkoi yleismies Jantusena. Mies arvosti työtään ja asemaansa yhteisössä. Pena ei valittanut, ainoastaan sotamuistot ja erityisesti ”kuoleman kukkula” sai vanhan sissin joskus korottamaan ääntään. ”Perkele, se oli sairasta touhua, kavereitani kuoli paljon”. Mies, joka ei kiroile eikä korota ääntään, olikin yhtäkkiä vallan jotain muuta. Pena hoiti kaikki tehtävät, jotka hänelle annettiin, pienet ja suuret. Asenne, jossa kaikki työ on tekemisen arvoista, on kunnioitettavaa.
Pena antoi mallin, jossa hommat hoidetaan eikä turhasta valiteta. Hän sai arvostusta työlleen, arvostamalla omaa työtään.
Tänään Pena olisi nanosekunnissa työttömänä tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Firmamme ja sen toimitusjohtajan Erkki Keiskosken arvoihin kuului muistaa mitä työntekijä oli talon eteen tehnyt ja jos ei nyt maksimaalista tulosta hänestä saadakaan irti, niin jotain aina keksitään. Pienen käyttökatteen korjaaminen hoidettiin toisin. Pena antoi mallin, jossa hommat hoidetaan eikä turhasta valiteta. Hän sai arvostusta työlleen, arvostamalla omaa työtään. Suuri mies, suuri sielu ja lämmin hymy.
Toimittaja
Kari ei muuten luokitellut taidetta, eikä laittanut sitä siiloihin. – ”Jos sä pidät jostain, niin se riittää.”
Kohtasin Peipon Karin erilaisissa työprokkiksissa. Oli hankkeita mm. Miljoonapeli, painettiin lehtiä ja mietittiin siinä ohessa maailman menoa. Kari oli Ylen ex-toimittaja, joka jatkoi työtään K-S:n Tiedonvälityksessä. Miehen ääni oli kerrassaan mahtava. Opin häneltä taiteesta ja kulttuurista paljon. Kari ei muuten luokitellut taidetta, eikä laittanut sitä siiloihin. – ”Jos sä pidät siitä, niin se riittää” vastasi mies, kun kysyin, mikä on hyvää taidekulttuuria. Kari oli aikaansa edellä, koska seurasi aikaansa, että huomisen signaaleja. Hän arvosti toista ihmistä, se huokui hänen olemuksestaan, sanoistaan. Luottamuksen rakentaminen oli lähtökohtana Karin projekteille, hän ymmärsi sen merkityksen, mikäli haluaa saada tuloksia aikaan.
Kari perehdytti meidät taustoihin siitä mitä oltiin tekemässä ja miksi. Mihin pyrittiin. Kun paska on housussa, putsataan se ja mietitään sitten mitä voidaan tehdä ja miten jatkossa toimitaan paremmin, oli Karin filosofia mokien sattuessa. Rauhallinen, Zen -tyylinen suhtautuminen ongelmiin teki minuun, hätähousuun, vaikutuksen. Koskaan ei metsästetty syyllisiä. Säännöllisesti hän kertoi kuulumiset, vaikka työprojekteja ei ollut käynnissä. Häntä kiinnosti myös mitä minulle ja perheelleni kuuluu. Saadessani Karilta onnittelusähkeen esikoiseni syntymästä, tiesin löytäneeni ystävän. Suuri viestinnän mestari ja elämän opettaja. Ihmisen ymmärtäjä ilman titteleitä. Niin ja kun Karin duuni tuli tuotantoon, se sai tekijöiltään ensiluokkaisen toteutuksen laadullisesti ja aikataulullisesti. Usein työn jälkeen ilmestyi tuoretta vehnästä pöytään kiitoskirjeineen.
Tyttäreni
Esikoistyttäreni on kehitysvammainen. Erityisyyttä ei sinällään ole tarve nostaa esiin, mutta se oli lähtökohtana moneen, moneen hienoon asiaan, uuteen malliin eloa elää, uusiin ihaniin elämänmittaisiin ystävyyksiin. Rosanna ei osaa puhua, se on vain yksi piirre hänen persoonassaan, mutta hän on erinomainen tunteiden tulkki ja saa asiansa selvitettyä muilla tavoin.
Erityisyys , erilaisuus, tarjoaa alustaa avoimuudelle, ymmärrykselle mutta joskus myös haavoittumiselle.
Ihmisen erilaisuus tuo oman mausteensa elämään. Erityisyys tarjoaa alustaa avoimuudelle, ymmärrykselle mutta myös haavoittumiselle. Edelleen näen ylituijotuksia, jotka aikoinaan satuttivat, mutta eivät enää. Päinvastoin. Huomaan parantavani ryhtiä kohdatakseni nuo katseet. Usein ne ovat inhimillistä uteliaisuutta. Toisaalta ei kukaan hyvin käyttäytyvä ”töllää” toista.
Tyttäreni ei valita, hän on tyytyväinen elämäänsä ja jakaa sitä kautta minulle ja perheelleni onnellisuuden siemeniä. Rosa tekee todeksi syvän tervehdyksen ”Näen sinut”. Rosan kautta olen saanut tutustua muihin erityisiin ihmisiin ja väitän, että he ovat todellisia vuorovaikutuksen mestareita.
Harri Nieminen,
Kirjoittaja on toiminut yli kolme vuosikymmentä kehitysvammaisten oikeuksia ajavissa järjestöissä ja neljä vuosikymmentä asiakkaiden kanssa samassa hiekkalaatikossa. Leikki jatkukoon.
Harri Nieminen 